Kendon historiaa

Historiaa

Kendo - miekan tie - on vanhoihin japanilaisiin harjoittelusääntöihin perustuva mielen ja ruumin koulu. Se pohjautuu japanilaiseen kenjutsuun, miekankäsittelytaitoon, ja miekkailun lajina edustaa taistelukentällä paljastetun miekan käyttöä. Sen juuret juontavat aina 900-luvulle Heian-kaudelle saakka, jolloin ensimmäiset hevosin liikkuvat miekkamiehet ilmestyvät Japanin historiaan.

Kendossa nykyään käytettävä bambumiekka - shinai - vakiintui käyttöön 1710-luvulla, pää- ja lantiosuojuksen sekä hanskojen edeltäjät 1740-luvulla. Moderni kendo voidaan sanoa määritellyn vuonna 1906 kun Japanin sadoista meikkailukouluista kymmenen elinvoimaisinta valitsivat tekniikoistaan seitsemän pitkän miekan ja kolme lyhyen miekan kataa modernin kendon ytimeksi. Kendon kilpailusäännöt ovat nekin syntyneet 1900-luvulla.

Vaikka oikea katana tai tachi onkin nyt vaihtunut turvalliseen bambumiekkaan, suurten samurai-legendojen kuten Kagehisa Ittosain, Munenori Yagyun ja Miyamoto Musashin opit pätevät yhä edelleen nykypäivän dojolla.

Klaanit

HEIAN -KAUSI (784-1184) - HEIKE JA GENJI KLAANIEN AIKA

Niinkin varhain kuin 900-luvun alussa syntyi Kantonin alueella (nyk. Tokion ympäristössä) kaukana Kyoton poliittisesta keskustasta ensimmäiset aseistetut hevosmiesjoukkiot, joiden jäseniä kutsuttiin mono-no-fuksi tai samuraiksi . Aluksi nämä raa'at "sivistymättömät" joukkiot koostuivat lähinnä päällikkönsä oman perheen tai suvun jäsenistä. Ne muodostivat kuitenkin hyvin yhtenäisen ja tiiviin yhteisön. 1100-luvulla alettin myös suvun ulkopuolisia jäseniä hyväksyä mukaan muodostaen kerrostuneen hierarkisen "herra ja vasalli" -järjestelmän. Genji ja Heike -klaanit olivat tällaisia aseistettuja ryhmittymiä.

Bushido, "Samurain tie", feodaaliaikainen sotilaallinen käyttäytymiskoodi juontaa juurensa tältä ajalta. Vaikka mono-no-fut olivat alkujaan "vain" aseellisen taistelun taitajia, he kehittivät jo melko varhain kirjoittamattoman moraalisen säännöstön joka painotti erityisesti sellaisia arvoja ja hyveitä kuten lojaalisuus, rohkeus, kunnia ja häpeä. Samurai oli taistelukentällä väsymättömän rohkea, aina valmis kohtaamaan vihollisensa kasvokkain pää pystyssä. Hän kammoksui pelkurimaisuutta kuten selän kääntämistä viholliselle tai vastustajan hevosen kaatamista hänen voittamisekseen. Samurai osoitti suurta kunnioitusta ja kohteliaisuutta naisia kohtaan. Hän mieluummin kuoli kuin hyväksyi loukkauksen.

Heike-klaani kukistui viimein vuonna 1185, jolloin voittoisan Genji (ts. Minamoto) -klaanin johtaja muodosti uuden sotilashallintoon perustuvan hallintomallin, Shogunaatin. Tällä ajanjaksolla samuraiden asema ja voima kasvoi varsin merkittäväksi. Se mikä oli alkanut mono-no-fuiden taistelutaidoista kehittyi joksikin mikä kattoi laajan skaalan taistelutaitoja yhdistyen tiukkaan moraaliseen säännöstöön ja elämänasenteeseen. Tuloksena oli "Samurain tie". Japanin sotaisa keskiaika tarjosikin tälle samurai-etiikalle hyvän tilaisuuden kehittyä ja hioutua. Erityisesti Muromachi Shogunaatin aika oli japanin kaikkein levottominta aikaa, jolloin sodat riehuivat lähes taukoamatta.


Kuvassa seremoniallinen asevarustus oyoroi, jollaisia korkea-arvoiset samurait pitivät taistelukentällä 1200-luvulla