kendoka_thumb_mika_kihlakaskiSeuraavaksi esittelyssä on Mika Kihlakaski. Mika on harrastanut kendoa jo noin 20 vuotta ja tässä hänen mietteitään kendosta.

Miten ja milloin päädyit kendon pariin?

Ehkä osin tyypillinen tarina kiinnostuksesta japanin kulttuuriin, opiskelin 90-luvun alussa Kankaanpäässä taidekoulussa ja kiinnostuin siellä japanilaisesta estetiikasta ja zenistä. Kaverini esitteli Miyamoto Mushashin 5 ympyrän kirjan, joka teki vaikutuksen vaikkei siitä tainnut paljon ymmärtää. Sitten bongasin, että Porissa alkaa kendon peruskurssi, ja ajattelin käydä katsomassa. Homma oli kyllä kaikkea muuta kuin mitä odotti, mutta sille tielle jäätiin. Porin seurasta siirryin sitten jatko-opiskelujen myötä Tampereelle 1994. Oli muuten kova peruskurssi tuo -92 Porin eka peruskurssi;), siltä on tullut 3 puheenjohtajaa, tällä hetkellä yksi 6.dan, kaksi 5.dania ja pari nelosta. Näistä 2 suomenmestaria, yksi hopeamitalisti. Itselläni on vielä tuo 4.dan, kertaalleen on vitosta koittanut, mutta yhden tuomariäänen päähän jäi Ehkä tänä vuonna taas uusi yritys.

Oletko harrastanut muita lajeja?

En ole, en ole sinällään “urheilijatyyppiä”, tässä lajissa viehättää paljolti se miten mieli ja ruumis kehittää toinen toisiaan. Yleiskuntoa pitäisi parantaa, olen vähän laiska sen suhteen, kun on kaikenlaista puuhaa vapaa-ajalla. Jota ei juuri nykyään yrittäjänä ole.

Mikä on mielestäsi parasta kendossa?

Oivalluksen hetket, hetket jolloin hoksaa tai oppii taas hiukan jotain uutta. Se mentaalinen ryhti ja “henkinen kamae” mikä parhaimpina hetkinä ulottuu arkeenkin. Perustreeni, kihon, jossa voi esim vain keskittyä hyvään meniin, hakea oikeaa fiilistä ja liikettä. Leirit, jotka vie aina hiukan eteenpäin. Ja totta kai hienot pitkäaikaiset suurisydämiset kendokollegat ja opettajat joita kunnioittaa väkisinkin suuresti.

Onko jotain mistä et erityisemmin pidä?

Joskus on ollut ärsyttävää seurojen ja liiton välistä kyräilyä, politikointia ja päsmäröintiä, joka ei kuulu kyllä kendon henkeen p…n vertaa. Laji on pieni ja pyörittäminen on täysin harrastamisen ja vapaaehtoisuuden varassa. Aktiivisia ja sitoutuneita vastuunottajia myös dojon ulkopuolella saisi olla enemmän.

Mikä oli mielestäsi vaikeaa, kun aloitit kendon? Entä nykyään?

Alussa toki oli kaikki vaikeaa. Kiai ja tobikomi. Ehkä se oman epävarmuuden edes osittainen voittaminen oli ja on isoimpia haasteita, että uskoo omaan lyöntiin, ei epäröi vaan heittäytyy täysillä tilanteeseen oikeasti myös mielellä ja loppuun saakka. Tämä “sutemi” ja “shansin” on toki vieläkin kehitettävä asia. Nykyään tosin tuntuu olevan turhan vaikeaa jo vain se että saisi pidettyä säännöllistä harjoitusrytmiä, vähintään 2, mielellään 3 kertaa viikossa. Tekemisen tasolla vanhatkin virheet tahtoo välillä nousta pintaan, ellei pidä varaansa. Pitäisi olla koko ajan hereillä ja nöyränä tekemisen suhteen, pitää mieli avoimena, koko ajan olla rehellinen itselleen, mutta myös nauttia tekemisestä, ei vain sadatella virheitään ja osaamattomuuttaan.

Mikä on mieleenpainuvin kendokokemuksesi?

Yksi on ehkä ensimmäinen aito ippon, jonka tajusi tehneensä “tyhjällä mielellä” – kun lyönti ja tilanne syntyi jotenkin automatik, täsmälleen oikealla ajoituksella ja ilman suunnittelua. Ainakin kuvitteli tajunneensa jotain homman ytimestä. Paljon hyviä fiiliksiä on kymmeniltä leireiltä, mm Porin jazz-leireiltä – kataa meren rannalla Yyterissä, kisoista – joukkue-hopea vuodelta 2005, muutama joukkue-pronssi Hgin EM-kisat, jonka järjestelyissä sain olla mukana ja lähietäisyydeltä kokemassa. Iwatate sensein opetukset ja elämää täynnä oleva olemus. Niin ja ne pari kuukautta jotka treenasin taannoin vuorotteluvapaallani Firenzen seurassa – oli hauska todeta miten kendoyhteisö ei tunne valtionrajojakaan.

Miten ajatuksesi kendosta ovat muuttuneet vuosien varrella?

Hmmm. Oman pään osuus lajissa on ehkä ollut erilainen kuin mitä on ollut valmis myöntämäänkään. Kyse ei ole ollut oikeastaan mistään zeniäläisestä mielen tyhjentämisestä, vaan ihan oman keskittymisen, epäröinnin ja energiatason hallinnasta. Mieli mokoma on yksi laiska ja pelokas jänis joka poukkoilee ja väistelee, ja kroppa mokoma menee perässä… Toki sitä tyhjää mieltä joskus löytyy, mutta ne kendokan mentaaliset peruspelot täytyy ensin voittaa. Joka treenissä.

Mitä haluaisit sanoa vasta-aloittaneille harrastajille?

Niin kuin usein kaikessa – alku aina hankalaa. Mutta kun jaksaa harjoitella sinnikkäästi tietylle perustasolle, uusi maailma aukeaa. Kun aina silloin tällöin löytyy tietty tekemisen vapaus ja luova kendo – se voi olla erittäin palkitsevaa. Mutta vaatii toki pitkäjänteisyyttä, ahkeraa treeniä ja sitoutumista lajiin. Perustreenistäkin nauttii, mutta ehkä ne hienoudet löytyy sitten kun jaksaa ponnistella siihen pisteeseen että voi keskittyä oikeasti myös mieleen, eikä vain siihen onko mun ote oikea tai jalat väärin …;) Treenatkaa kärsivällisesti, mutta muistakaan myös nauttia kendosta sillä osaamisella mitä kulloinkin on. Provoust-sensei sanoi kerran että meille on annettu valtava mahdollisuus, että saamme harjoittaa tällaista itseämme kehittääksemme, kaikille tätä ei suoda. Käytetään tätä mahdollisuutta.

 

Haastattelu ja kirjoitus: Mila Lahdenpohja