DSCN6226Salin reunalta harjoituksia katselemaan kyllästynyt Jari-Matti lähti kendoon mukaan keväällä 2014, ja opettelee nyt ottamaan pataan alakouluikäiseltä pojaltaan Joonalta. Jari-Matti ja Joona Auttila ovat Tampereen kendoklubin dynaaminen isä-poika-pari, jonka ajatuksiin kendosta ja oman perheenjäsenen kanssa reenaamisesta saamme nyt tutustua.

Miten päädyitte kendon pariin?

J-M: Yleensä vanhemmat vetävät lapsensa mukaan omiin harrastuksiinsa. Meillä se meni toisin päin. Katselin puolitoista vuotta kentän reunalta Joonan harjoittelua. Sitten vaan kerran totesin, että tyhmäähän se täällä on seistä, kun voisi olla tuolla harjoittelemassa.

Joona: Kun olin ekalla luokalla, etsimme jotain hyvää harrastusta. Sitten käytiin katsomassa lajinäytös, ja sille tielle jäin.

Harrastatteko / Oletteko harrastaneet joitakin muita lajeja?

J-M: Kendon lisäksi valikoimista löytyy maastopyöräily, tähtitiede, geokätköily ja ammunta. Jonkin verran on tullut käytyä Media-avustajien keikoilla.

Joona: Aiemmin harrastin yleisurheilua ja sählyä. Nykyisin askartelua ja lukemista.

Mistä pidätte kendossa eniten? Mikä taas tökkii tai on vaikeaa?

J-M: Parasta on onnistumisen tunne. Erityisesti pidän siitä, että ketään ei jätetä yksin, vaan tasoeroista huolimatta kaikkien edistymisestä huolehditaan. Lisäksi kendon hieno ominaisuus on se, että sitä voi tehdä niin monella tavalla: kuntoilulajina, kilpaurheiluna, henkisen kasvun menetelmänä ja vaikka miten – ja kaikki tavat ovat yhtä oikein. Vaikeaa taas on keskittyä kokonaisuuksiin – jos jossain harjoituksissa jalkatyö toimii, niin lyönnit menee varmasti huonosti ja päinvastoin.

Joona: Kaikki on kivaa, erityisesti kisat ja leirit. Jalkatyön kanssa joutuu tekemään vieläkin paljon töitä.

Millaista harjoittelu oman isän / pojan kanssa on?

J-M: Siinä on puolensa. Käytännön hyöty on yhteiset harrastusajat. Lisäksi on hienoa, että voi tuntea ylpeyttä paitsi omasta myös Joonan tekemisestä. Yhteinen harrastus on lähentävä tekijä. Välillä tosin ottaa luonnolle kun saa omalta pojalta pataan.

Joona: Ihan ok.

Mitkä ovat hienoimmat kokemuksenne kendon parissa?

J-M: Kyu-cupissa tehty ensimmäinen oikea ippon. Etukäteen tunsi, että nyt muuten onnistuu, eikä vastustajalla ole tähän enää mitään sanomista.

Joona: Pärjäämiset kisoissa.

Mikä lajissa on yllättänyt? (hyvässä tai pahassa)

J-M: Positiivisin yllätys on alusta asti ollut tämä yhteisö. Ajankäyttö on myös yllättänyt – leirejä on yllättävän paljon vuoden mittaan.

Joona: Kendoon pitää suhtautua niin, että mitä tahansa saattaa tulla.
Silloin mikään ei yllätä.

Esikuvanne kendossa?

J-M: Omia esikuviani ovat oikeastaan kaikki oman seuran jäsenet.
Jokaisella on paljon annettavaa omaan oppimiseen. Joo, tuo kuulostaa kliseeltä, mutta on totta. Se pitää itse kokea.

Joona: Kaikki senseit, koska he ovat esimerkki siitä, mihin pääsee, kun jaksaa harjoitella ahkerasti ja kauan.

Millaisia tulevaisuuden odotuksia teillä on lajin ja oman kehityksenne suhteen?

J-M: Ajattelin tehdä omaa kendoani ihan rauhassa ilman kiirettä.

Joona: Yritän kehittyä mahdollisimman pitkälle. Daniksi nyt aluksi.

Olisiko ajatuksia seuran tai lajin kehittämiseen?

J-M: Jos omalta osaltani saisin tuota junioripuolta jotenkin edistettyä, niin hyvä olisi.

Joona: Seura on ihan hyvä, ja lajihan on tehty valmiiksi varmaan sata vuotta sitten. Ei sitä enää tarvitse kehittää.

 

Haastattelu ja kirjoitus: Joel Salmela