EDO-KAUSI (1603-1868)kendo_history_keiko

Maata hajottavan myrskyisän Muromachi-kauden jälkeen Tokugawa Shogunaatti sai viimein yhdistettyä Japanin sulkien samalla ovensa länsimaailmalta. Tämä oli seurausta leviävän kristinuskon uhasta sekä aseellisesta tuesta, jota eurooppalaiset antoivat uuden järjestyksen vastustajille. Tänä kautena, joka jatkui yli 260 vuotta, kasvoi kukoistukseensa nykyään perinteisenä ja klassisena pidetty japanilainen taide ja kulttuuri. Kendo on tästä hyvä esimerkki.

Miekkailumestarit, jotka olivat kokeneet sisällissodat eivät käyttäneet keikossa (harjoituksissa) lainkaan apuvälineitä tai suojavarustuksia. Miekkailun harjoittelu muodostui vain tachin (pitkä miekka) tai bokuton (puumiekka) käsittelystä, katan liikesarjojen opettelusta mestarin johdolla ja lyömisen harjoittelusta puuta vasten. Jopa itse taisteluharjoituksissa käytettiin oikeaa tai puista miekkaa. Edo-kaudella ilmestyivät kuitenkin asteittain dojot ja niiden mukana harjoittelussa käytetty bambumiekka (shinai) ja suojavarustukset(bogu) alkoivat kehittyä. 1700-luvulla keiko, jossa käytettiin suojavarustusta ja shinaita oli jo vakiintunut käytäntö. Itse asiassa Tokugawa-hallinnon viimeisinä aikoina kerrotaan japanissa olleen peräti 500 tai 600 miekkailukoulua.

Tämä uusi harjoittelutapa sai osakseen kuitenkin myös voimakasta kritiikkiä. Sen kritisoitiin osin ehkä perustellustikin etääntyneen miekkailun todellisesta olemuksesta – taistelusta miekoin, jossa voitto oli elämä, häviö kuolema. Joka tapauksessa tämäntyyppinen hallittu ja säännelty tapa harjoitella miekkailua oli kuitenkin erittäin tärkeä askel Kendon kehittymisessä.