
Tampereen Kendoklubi järjestää kerran vuodessa peruskurssin, jonka käytyään kendokakokelas tuntee kendon perusteet ja kykenee jatkamaan harjoittelua muiden kendokoiden mukana. Kurssi päättyy 6. kyu -arvon vyökokeeseen, josta myös saa graduointi-diplomin.
Kurssi alkaa elo-syyskuun vaihteessa ja kestää vuoden loppuun saakka. Kurssi sopii kaikille ikään ja sukupuoleen katsomatta eikä vaadi etukäteen kovaa peruskuntoa tai erityisiä välinehankintoja. Vaatimuksena on normaali fyysinen terveys, ei pelkää hikeä ja on valmis pistämään itsensä likoon niin fyysisesti kuin henkisestikin.
Peruskurssin harjoittelu tapahtuu ilman kendon suojavarustuksia soveltuvia harjoittelumuotoja käyttäen. Pelkkä verryttelyasu tai vastaava ja oikea hikeä pelkäämätön asenne riittää. Harjoittelu tapahtuu paljain jaloin. Korut ja lävistykset on myös syytä oman turvallisuuden vuoksi hyvä jättää pois harjoittelun ajaksi.
Kurssilla käydään läpi mm. jalkatyötä, kendon peruslyönnit ja joitakin perustekniikoita. Asiaan kuuluu myös budolajeihin oleellisesti kuuluva etiketti, salikäyttäytyminen rituaaleineen ja sanastoineen.
Kurssien alkamisesta ilmoitetaan mm. Tamperelaisessa, Nääshallin ilmoitustauluilla sekä tietysti tällä sivustolla.
HARJOITUSAJAT
Peruskurssiharjoitukset ovat syksyisin
- tiistaisin klo 19-20:30 Pispan koulu (Pispalanharju 47, >>Google maps)
- lauantaisin 12-14 Nääshallin Liikuntasali (Näsijärvenkatu 8 >>Google maps)
KUSTANNUKSET
Peruskurssin hinta on 135 euroa, joka sisältää shinain(bambumiekan), harjoitusmaksun syyskaudelle sekä pakollisen kendovakuutuksen, jota ilman ei voi harjoitella.
VARUSTUS
Normaali verryttelyasu tai vastaava asuste.
Korut, kellot ja lävistykset on tulee jättää turvallisen harjoittelun vuoksi pois. Harjoittelu tapahtuu paljain jaloin.
Peruskurssin jälkeen hankittavat bogut eli suojavarustukset maksavat edullisten käytettyjen varusteiden n. 150 eurosta uuteen perussettiin 250-500 euroa. Seura myös vuokraa boguja mahdollisuuksien mukaan nimelliseen vuosihintaan.
ILMOITTAUTUMINEN
Kurssille voi ilmoittautua verkkolomakkeemme kautta, näytöksen yhteydessä tai ensimmäisissä harjoituksissa.
LISÄTIEDUSTELUT
Mika Kihlakaski:
mika.kihlakaski(at)fudokamae.com
040-7710 204
Kimmo Heiskanen:
kimmo.heiskanen(at)fudokamae.com
040-5310 441
