Seuran nimi “Fudo Kamae” tarkoittaa vapaasti käännettynä vakaata, järkähtämätöntä miekkailuasentoa, kamaeta.
Syys- ja talvikaudella harjoittelupaikkamme ovat Pispan koulu (Pispalanharju 47 – bussi 10) Saukonpuiston koulu (Kaupinkatu 30) sekä viikonloppuisin Nääshalli (Näsijärvenkatu 8). Kesäisin harjoittelemme lähinnä Nääshallilla.
Vuosittainen harjoittelumaksu on 175 euroa (kahdessa erässä) sisältäen vakuutuksen. Vaikka kendo onkin budo-lajeista kaikkein turvallisimpia, harjoittelijalla on oltava harjoittelun kattava vakuutus. Joissakin tapauksissa kotivakuutukset saattavat kattaa mahdolliset vahingot, mutta asia kannattaa tarkistaa.
Seuralla on vuokrattavana joitakin varustepaketteja (boguja) , joten omien varusteiden hankkiminen ei heti alkeiskurssin jälkeen ole välttämätöntä.
Vaikka kilpailut ja itsensä koetteleminen otteluiden kautta kuuluvatkin olennaisena osana kendoon, seuramme koittaa painottaa perusharjoittelun tärkeyttä ja rehellisen, oikean kendohengen kehittämistä ahkeran vanhoja japanilaisia perinteitä kunnioittavan harjoittelun kautta.
Seuraamme kuuluu niin miehiä, naisia kuin junioreitakin. Harrastajien ikähaarukka on n.10 vuodesta aina 54:ään. Erillistä juniorikurssia ei toistaiseksi ole järjestetty, mutta jos riittävästi harrastajia saadaan, sekin toki järjestetään. Vyöarvoja seurastamme löytyy 4. daniin asti.
Vetäjinä toimivat pääasiassa seuran 1.- 4. danin kendokat, mutta vierailijat Helsingistä ja vuosittaiset kansainväliset vierailevat tähdet Japanin kendoliitosta ja Euroopasta piristävät harjoittelua aika ajoin.
Tervetuloa tutustumaan lajiin ja harjoituksiamme seuraamaan!
0 Responses
Stay in touch with the conversation, subscribe to the RSS feed for comments on this post.
You must be logged in to post a comment.